Kim Simonsson ja Markku Henttonen

Selostus museokäynnistä

Kävin viime viikolla Lahden Taidemuseossa Kim Simonssonin ja Markku Henttosen yhteisnäyttelyssä. Näyttelyssä oli Kim Simonssonin kuvanveistoksia ja Markku Henttosen valokuvia. Pidin näyttelystä molempien taiteilijoiden osalta. Ehkä silti pidin enemmän Simonssonin veistoksista.

Kim Simonssonin kuvanveistokset olivat upeita. Ne olivat mielestäni kauniita ja somia, mutta myös jollakin tapaa pelottavia. Joitakin teoksia jäin katsomaan pitempään. Minulla heräsi niistä monenlaisia ajatuksia. Minusta oli hauskaa kehitellä päässäni tarinoita, joihin teokset voisivat liittyä. Suurimmasta osasta Simonssonin veistoksista välittyi pelottava tai surullinen tunnelma. Veistoksien esittämät ihmiset tai eläimet saattoivat hymyillä, mutta jotenkin niiden antamasta tunnelmasta heräsi ajatus, että kaikki ei ollut kunnossa.

Pidin erityisesti tästä kahta pientä tyttöä esittävästä teoksesta.

Tämä teos oli mielestäni hieno. Siitä välittyi ensisilmäyksellä suloinen ja hauska tunnelma, mutta kun aloin tutkia sitä tarkemmin, iloinen ensivaikutelma pirstoutui. Aloin kiinnittämään huomiota kaksostyttöjen päänmuotoon, joka oli hieman avaruusoliomainen. Tytöillä oli yliluonnollisen pitkä otsa ja silmät kaukana toisistaan. Teoksen haalea värimaailma alkoi näyttää tarkemmin katsottuna hieman aavemaiselta. Tyttöjen symmetrisyys ja täydellisyys alkoi myös tuntua todella oudolta. Eniten minussa kuitenkin pelottavan tunnelman herätti tyttöjen silmät. Ne erottuivat todella hyvin vitivalkoisista naamoista. Mustat ja luonnottomat silmät loivat punaisine vivahteineen erittäin epämiellyttävän tunnelman.

Olen nähnyt Hohto-nimisen klassikkokauhuelokuvan, jossa eräässä kohtauksessa esiintyy samantapaiset kaksoset. Luulen, että Simonsson on saanut idean elokuvasta. Hän onnistui kuitenkin hienosti korostamaan kaksosten pelottavimpia osia ja luomaan oman versionsa hahmoista. Oikeastaan luulen, että Simonssonin kaikki hahmoteokset ovat tulleet jostakin elokuvasta, kirjasta tai muusta tarinasta. Näyttelyssä oli myös kädetön Monopoli-pankinomistaja ja muita tuttuja hahmoja. Simonsson on halunnut tehdä niistä omat versionsa ja ehkä luoda niille uuden tunnelman jonkun yksityiskohdan avulla.

Markku Henttosen valokuvat olivat tekniikaltaan hienoja. Kuvissa oli kaunista värikkyyttä ja useimmista välittyi jonkinlainen tunnelma tai joitain ajatuksia. Suurin osa kuvista oli otettu amerikkalaisten ihmisten omakotitaloista. Kaikissa kuvissa taivas oli tumma ja pilvinen. Kuvissa ei näkynyt ollenkaan ihmisiä. Niissä kuitenkin oli viitteitä siitä, että talot eivät olleet tyhjillään. Kuvissa näkyi talon viereen parkkeerattuja autoja, peitetyistä ikkunoista näkyi valoa ja pihavalot olivat päällä. Kuvat olivat todella yksityiskohtaisia ja jotkin niistä oli otettu takapihalta. Varsinkin näistä kuvista tuli jotenkin inhottava olo. Minulle heräsi kysymys, kuka taloja - tai sen sisällä olevia ihmisiä - oikein katselee.

Joistakin teoksista ei mielestäni välittynyt mitään erityistä tunnelmaa tai ajatusta. Vaikka en olekaan mikään kokenut valokuvien tulkitsija, minusta tuntui joidenkin teoksien kohdalla siltä, että valokuvaaja on vain halunnut huvin vuoksi ottaa kuvan hienosta maisemasta ilman sen syvällisempää ajatusta. Tässä esimerkki sellaisesta kuvasta. Se on hieno kuva, ja sopisi vaikkapa postikortiksi, mutta ei mielestäni taidenäyttelyyn.