Elokuvafestari ja Tohtori Caligarin kabinetti

Elokuvafestivaali 2014

Teema-televisiokanavalla on tällä viikolla ollut elokuvafestivaali. Se alkoi keskiviikkona ja loppuu sunnuntai-iltana. Teemalla näytetään 15 merkittävää filmiä elokuvahistoriassa. Olen innoissani elokuvista, koska harvoin televisiossa näytetään vanhoja klassikkoja, ainakaan näin montaa peräkkäin. Minusta on mielenkiintoista ja tärkeää nähdä elokuvia monilta eri vuosikymmeniltä ja vertailla niitä. Olen sitä mieltä, että kun katselee myös vanhempia elokuvia, oppii paremmin analysoimaan ja ymmärtämään kaikenlaisia elokuvia. Varsinkin nyt, kun olen hieman liikuntarajoitteinen, on kiva kun televisiosta tulee jotain vähän erilaista ja kiinnostavampaa kuin iänikuista romanttista hömppäkomediaa(tosin sekin on toisinaan parasta mahdollista katseltavaa) ja saan aikani helpommin kulumaan.

Tohtori Caligarin kabinetti

Torstai-iltana Teemalla näytettiin vuonna 1920 tehty saksalainen kauhuelokuva Tohtori Caligarin kabinetti. Päärooleissa ovat mm. Conrad Veidt ja Werner Krauss. Sen on ohjannut Robert Wiene. Tohtori Caligarin kabinettia pidetään kauhuelokuvahistorian yhtenä suurena merkkiteoksena. Jännittävä tarina kertoo kylästä, jossa outo mies alkaa kuljeskella ympäri markkinoita kummallinen unissakävelijä mukanaan ja tämän myötä kylässä alkaa tapahtua murhia. Elokuva on mykkäelokuva, koska tuohon aikaan ei vielä elokuvissa ollut ääniä. Tämän vuoksi näyttelijöiden oli näyteltävä erittäin selkeästi ilmaistakseen hahmonsa tunteet. Sitä se näytteleminen kyllä on tässä elokuvassa, selkeää. Eri kohtauksissa tulee lähes aina selväksi hahmon tunteet ja ajatukset, eikä tekstitystä edes tarvitse.

Oletan, että elokuva on sen aikaisiin tavanomaisiin elokuvabudjetteihin verrattuna hyvin visuaalisesti toteutettu. (En oikeastaan usko, että tuohon aikaan elokuvakulttuuri olisi ollut samanlaista rahabisnestä, kuin se on nykyään.) Kulissit eivät ole todenmukaiset, mutta se ei ole tarkoituskaan. Ne ovat hienot kaikessa yksinkertaisuudessaan ja jopa pienessä korniudessaan. Tosin minua huvitti tohtori Caligarin pahvista tehty mökki, jossa hän piilottelee unissakävelijäänsä päähenkilön ja viranomaisten selän takana.

Vaikka elokuva on mykkäelokuva, musiikkia elokuvassa on kuitenkin koko ajan, eli se on ns. läpisävelletty. Elokuvamusiikin on säveltänyt Giuseppe Becce. Musiikki luo elokuvaan hienosti kauhuelokuvaan sopivan jännittävän tunnelman ja sen huomaa, että musiikin ja kuvan yhdistämisen eteen on nähty vaivaa. Kohtauksien tunnelmien vaihtuminen on kuvattu sujuvasti musiikin avulla. Pidin erityisesti alun uhkaavan kuuloisesta pianosoolosta ja lopputakaa-ajon kovasta menosta.

Elokuvan loppuratkaisu on yllättävä. Tohtori Caligarin kabinettia itseasiassa pidetään osaksi juuri sen vuoksi elokuvahistorian merkittävänä teoksena. Se oli ensimmäinen kauhuelokuva, jossa loppuratkaisussa tarinan tapahtumat käännetään päälaelleen tarinan edeltäviin tapahtumiin nähden. Olen nähnyt lukuisia elokuvia, joissa on tehty tällainen loppuratkaisu. Minusta on tärkeää ymmärtää ja tietää, mistä nämä kaikki elokuvien tekijät ovat alunperin saaneet idean tällaiseen ratkaisuun.

Tohtori Caligarin kabinetti on viihdyttävää katseltavaa. Vaikka elokuvan tarinan tapahtumat olivar siihen aikaan esitettävä melko paljon hitaammin ja selkeämmin, kuin nykyään kaiken tekniikan ja tehosteiden avulla, tämä elokuva onnistuu kuitenkin luomaan jännittävän tunnelman, joka tempaisee mukaansa vielä tänäkin päivänä. Vaikka puutteelliset(?) ominaisuudet ja näyttelijöiden äärimmäinen selkeys hieman huvittaakin, Tohtori Caligarin kabinetti on hyvä mykkäelokuva, joka kannattaa katsoa.

Kim Simonsson ja Markku Henttonen

Selostus museokäynnistä

Kävin viime viikolla Lahden Taidemuseossa Kim Simonssonin ja Markku Henttosen yhteisnäyttelyssä. Näyttelyssä oli Kim Simonssonin kuvanveistoksia ja Markku Henttosen valokuvia. Pidin näyttelystä molempien taiteilijoiden osalta. Ehkä silti pidin enemmän Simonssonin veistoksista.

Kim Simonssonin kuvanveistokset olivat upeita. Ne olivat mielestäni kauniita ja somia, mutta myös jollakin tapaa pelottavia. Joitakin teoksia jäin katsomaan pitempään. Minulla heräsi niistä monenlaisia ajatuksia. Minusta oli hauskaa kehitellä päässäni tarinoita, joihin teokset voisivat liittyä. Suurimmasta osasta Simonssonin veistoksista välittyi pelottava tai surullinen tunnelma. Veistoksien esittämät ihmiset tai eläimet saattoivat hymyillä, mutta jotenkin niiden antamasta tunnelmasta heräsi ajatus, että kaikki ei ollut kunnossa.

Pidin erityisesti tästä kahta pientä tyttöä esittävästä teoksesta.

Tämä teos oli mielestäni hieno. Siitä välittyi ensisilmäyksellä suloinen ja hauska tunnelma, mutta kun aloin tutkia sitä tarkemmin, iloinen ensivaikutelma pirstoutui. Aloin kiinnittämään huomiota kaksostyttöjen päänmuotoon, joka oli hieman avaruusoliomainen. Tytöillä oli yliluonnollisen pitkä otsa ja silmät kaukana toisistaan. Teoksen haalea värimaailma alkoi näyttää tarkemmin katsottuna hieman aavemaiselta. Tyttöjen symmetrisyys ja täydellisyys alkoi myös tuntua todella oudolta. Eniten minussa kuitenkin pelottavan tunnelman herätti tyttöjen silmät. Ne erottuivat todella hyvin vitivalkoisista naamoista. Mustat ja luonnottomat silmät loivat punaisine vivahteineen erittäin epämiellyttävän tunnelman.

Olen nähnyt Hohto-nimisen klassikkokauhuelokuvan, jossa eräässä kohtauksessa esiintyy samantapaiset kaksoset. Luulen, että Simonsson on saanut idean elokuvasta. Hän onnistui kuitenkin hienosti korostamaan kaksosten pelottavimpia osia ja luomaan oman versionsa hahmoista. Oikeastaan luulen, että Simonssonin kaikki hahmoteokset ovat tulleet jostakin elokuvasta, kirjasta tai muusta tarinasta. Näyttelyssä oli myös kädetön Monopoli-pankinomistaja ja muita tuttuja hahmoja. Simonsson on halunnut tehdä niistä omat versionsa ja ehkä luoda niille uuden tunnelman jonkun yksityiskohdan avulla.

Markku Henttosen valokuvat olivat tekniikaltaan hienoja. Kuvissa oli kaunista värikkyyttä ja useimmista välittyi jonkinlainen tunnelma tai joitain ajatuksia. Suurin osa kuvista oli otettu amerikkalaisten ihmisten omakotitaloista. Kaikissa kuvissa taivas oli tumma ja pilvinen. Kuvissa ei näkynyt ollenkaan ihmisiä. Niissä kuitenkin oli viitteitä siitä, että talot eivät olleet tyhjillään. Kuvissa näkyi talon viereen parkkeerattuja autoja, peitetyistä ikkunoista näkyi valoa ja pihavalot olivat päällä. Kuvat olivat todella yksityiskohtaisia ja jotkin niistä oli otettu takapihalta. Varsinkin näistä kuvista tuli jotenkin inhottava olo. Minulle heräsi kysymys, kuka taloja - tai sen sisällä olevia ihmisiä - oikein katselee.

Joistakin teoksista ei mielestäni välittynyt mitään erityistä tunnelmaa tai ajatusta. Vaikka en olekaan mikään kokenut valokuvien tulkitsija, minusta tuntui joidenkin teoksien kohdalla siltä, että valokuvaaja on vain halunnut huvin vuoksi ottaa kuvan hienosta maisemasta ilman sen syvällisempää ajatusta. Tässä esimerkki sellaisesta kuvasta. Se on hieno kuva, ja sopisi vaikkapa postikortiksi, mutta ei mielestäni taidenäyttelyyn.