Selostus teatterikäynnistä
Kävin viime viikolla äitini ja serkkuni kanssa katsomassa komedianäytelmän Ladykillers - Sarjahurmaajat Helsingin Kaupunginteatterissa. Näytelmän on suomentanut Aino Piirola ja sen on ohjannut Neil Hardwick. Hienon lavastuksen on suunnitellut Katariina Kirjavainen. Päärooleissa ovat Pirkko Mannola, Rauno Ahonen, Risto Kaskilahti, Mikko Kivinen, Asko Sarkola ja Sauli Suonpää.
Saavuimme teatteriin jo lähes tuntia ennen esityksen alkua, sillä halusimme rauhassa juoda kahvit yleisölämpiössä. Tilasimme myös kakkupalat valmiiksi väliajalle. Aika kului nopeasti, kun lueskelimme käsiohjelmaa ja keskustelimme näytelmästä ja samaan tarinaan perustuvasta elokuvasta. Puolta tuntia ennen näytelmän alkua teatteriin alkoi virrata väkeä. Suurin osa ihmisistä oli keski-ikäistä vanhempia. Iloinen puheensorina täytti teatterin aulan ja tunnelma oli mukava. Vessajonot tosin olivat ärsyttävän pitkät.
Vihdoin tuli kuulutus, jossa kehotettiin ihmisiä siirtymään saliin. Esitys alkaisi kymmenen minuutin kuluttua. Jotkut innokkaat katselijat lähtivät jo silloin juoksujalkaa saliin, mutta monet istuivat vielä rauhassa lämpiön penkeillä. Jo viiden minuutin päästä teatterin suuren näyttämön katsomo oli kuitenkin jo lähes täynnä.
Pidin paljon salista. Olen ollut siellä monesti aikaisemminkin, mutta viimeisestä kerrasta on jo monta vuotta aikaa. Sali oli tilava ja katsomo kaksikerroksinen. Näyttämö oli suunnilleen samankokoinen kuin Lahden kaupunginteatterin Juhani-näyttämö. Tunnelma oli kotoisa. Ihmiset vaihtoivat innoissaan toisilleen kuulumisiaan tai juttelivat näytelmästä. Mekin keskustelimme näytelmästä. Minua ja äitiäni kiinnosti erityisesti, miten tarina on sovitettu näytelmäksi ja millä tavalla se eroaa elokuvasta. Tarinasta on tehty ainakin kaksi elokuvaa, joista olen nähnyt uudemman.
"Hyvät katsojat, pyydämme teitä ystävällisesti sulkemaan matkapuhelimenne", kuului kuulutus. Ihmiset hiljentyivät ja kuului laukkujen ja taskujen vetoketjujen avaamista ja sulkemista. Me olimme jo sulkeneet puhelimemme ennen kuin tulimme saliin. On noloa, jos puhelin jää vahingossa äänelliselle. Kuulutuksen jälkeen valot sammuivat ja esirippu nousi. Näytelmä alkoi.
Yleisö oli yllättävän hiljainen. Näytelmässä pelleiltiin ja vitsailtiin paljon, mutta aika harvat lämpenivät vitseille. Edessämme oli tosin tyttö, joka nauroi vähän häiritsevänkin paljon esityksen aikana. No, ainakin hänellä oli hauskaa. Serkkuni myös nauroi paljon esimerkiksi Risto Kaskilahden hahmon pelleilylle. Se huvitti kyllä minuakin. En silti innostunut itse näytelmästä sen kummemmin. Se oli vähän tylsästi toteutettu. Lavastus oli kuitenkin hieno ja joissakin kohtauksissa oli hauskoja tapahtumia.
Esityksen jälkeen ihmiset kiirehtivät nopeasti pois salista. Kaikki varmaan toivoivat pääsevänsä pois ruuhkasta, joka valtasi aulan, kun kaikki halusivat oman takkinsa äkkiä pois narikasta. Minä keppieni kanssa en voinut rynniä väkijoukon ohi narikalle, mutta onneksi äiti on paras siinä hommassa. Kun pääsimme serkkuni kanssa alakerran ulko-oville, äiti jo odotti meitä takit kourassa. Pääsimme nopeasti pois ruuhkaisesta aulasta. Saimme kyydin serkkuni isältä ja ehdimme sopivasti Lahden junaan.
Teatterikäynti oli oikein mukava, vaikka itse näytelmä ei täysin vakuuttanutkaan. Joskus keskinkertaisen näytelmän pettymyksen voi pelastaa itse teatterin ihana tunnelma ja tietysti hyvä seura. Odotan innolla seuraavaa teatterikäyntiäni Helsingissä.
